Koulu jatkui taas viikko sitten joululomalta. Tai no, mulla ''loma'' oli kolmisen kuukautta, kun oli työharjoittelu - kotikaupungissani. Sain nukkua reilusti pidempään joka ikinen aamu. Nyt viiden aikaan soiva herätyskello tuntuu mahdottomuudelta, mutta ensimmäinen viikko onnistui varsin hyvin.
Onko normaalia että stressi painaa nyt jo päälle? Koulussa on nyt ihan älyttömästi hommaa, kun kaikki työharjoittelulomakkeet ja muut humputukset pitää täyttää ja palautella jos jonkinnäköisiä raportteja. Lupauduin tekemään koreografian, jossa itse tanssin. Se oli siis uudenvuoden lupaus. Tanssi on elämäni suurin intohimo, enkä ole koskaan toteuttanut, tai edes yrittänyt toteuttaa haavettani amatööritanssiryhmästä. Nyt voisin ainakin yrittää. Lisäksi vielä juuri alkanut autokoulu tekee päiväjärjestykseen hieman ahdasta.
Kaiken kukkuraksi on mulle alkanut tulla hirveitä univaikeuksia. Mun eksä pyörii päässä. Erosta on jo melkein vuosi, ja mä itse pistin poikki, mutta nyt tekisin mitä vain että saisin sen edes juttelemaan. Öinä, jolloin saan unta, näen vain ja ainoastaan siitä unta. Aamulla pettymyksekseni huomaan nukkuvani yksin.
Mulla on sängyssä sellanen ihana päiväpeitto, joka oli mulla jo lapsena. Se on mustavalkoinen leopardikuosinen, ja tosi karvainen ja iso. Ihana torkkupeitto. Paha tapani nykyisin on ottaa se kainalooni, ja eiköhän se sitten unessa tunnukkin ihanalta eksältäni.
Joku viikonloppu, olin taas juhlimassa, sain sitten kotiini jonkun äijän. Voi sitä hirveyttä kun sitten aamulla heräsin, eilisen meikit naamassa, hiukset sojottivat ties minne, krapulan punoittamat silmät ja rikkinäiset sukkahousut jalassani, ja tottakai, leopardipeitto kainalossani, ja selkäni takana naurava mieskarkki. En voinut kuin hautautua leopardiunelmaani hiljaa, ja odottaa että tuo komeus häviäisi.
Kadotin kamerani USB-johdon, lopullisesti. En todella löydä sitä täältä mistään. Harmittaa, koska minulla olisi tänne laitettavaksi monta hyvää otosta, yksi leopardipeitosta. Lisäksi haluaisin esitellä muutamat alennusmyynnistä löytämäni unelmakengät. Sain vihdoinkin ostettua ne mustat peruskorkkarit. Olivat niin halvalla, että kyllä ne käteen jäi.
Sitten pieni kysely vielä. Toivon paljonpaljon vastauksia, olen aika kokematon näissä blogihommissa.
1. Mitä toivoisitte sisällöltä? Yhtä tiettyä aihetta? Ei mitään elämänjuttuja?
2.Onko kirjoitukseni epäselvää/tylsää/tökeröä?
3.Onko ulkoasu hyvä?
4.Muuta lisättävää?
11. tammikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Ihan jees tä sun blogi :)
kiitoskiitos :)
Lähetä kommentti